tiistai 14. elokuuta 2012

(Vuosi sitten...)


Mene, minun pikkuiseni

Minä näin, kuinka sinä odotit.
Minä tunsin odotuksesi.
Minä sinua selästä silitin,
minun pienoiseni.
Minä valoin sinuun uskoa,
minä rohkaisin sinua.

 Ei äiti sitä ymmärrä,
sinä itse vielä vähemmän,
kuinka aika juoksee.
Sinut vasta syliini laskettiin
ja minä onnesta itkin.
En ollut osannut uneksiakaan
niin suuresta rakkaudesta.
Ja miten pienen pieni sinä olit.
Nyt olet sinä kasvanut isoksi,
minun oma pienoinen.
Niin minä vuoksesi kuolisin.
Minä vuoksesi vuoret siirtäisin.

Sinne sinä juoksit
iloisena muiden joukkoon.
Avautui sinulle uusi maailma,
 iso ja ihmeellinen.
Niin olet sinä pieni,
ettet osaa pelätä.
Ja niin, niin sen kuuluukin olla.

Mene, minun pikkuiseni, 
juokse maailmaan.
Kun tulee päivä paha,
minä sinua lohdutan.
En voi minä sinua kantaa,
vaikka niin tahtoisin.
Ylpeänä, kyynelsilmin,  minä sinua katson.
Enkeleitä matkallesi,
niitä minä toivon.

Mene sinä maailmalle,
minun iso pieni ihmeeni.
On äidin sydämessä huoli,
se on ikuinen.
Silti minä sinut päästän.
Kuki kukkaseni!
Kasva kaunokaiseni!
Elä ja opi, minun rakkaani!

Mene, minun pikkuiseni,
juokse maailmaan.
Siellä suuri seikkailu
sinua odottaa.
Mene, minun pikkuiseni
juokse maailmaan.
Ylpeänä, kyynelsilmin, sinut matkallesi
saattaa saan.

4 kommenttia:

  1. Nyt mua kyllä itkettää. Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä itketti muakin vuosi sitten tätä kirjoittaessa.. itketti niin, ettei meinannut henki kulkea. Tuntuu ihan hullulta, että siitä on jo vuosi...

      Poista
  2. Voi mikä runo. Itkettävän ihana. Ja niin ajankohtainen nyt meidänkin perheessä. Kiitos Titta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itselles! On se liikuttavaa... miten vaikeeta niistä onkaan tietyllä tapaa päästää irti, vaikka pakko se vaan on. Kosolti iloa ja ihania hetkiä teidän ekaluokkalaisen koulutielle!

      Poista