Mun isopieni mies

Mun Surffitukka
Mun Skeittaripoika
Mun Suupaltti
Mun Viilipytty
Mun Ninja
Mun Kyselijä

Sinä, joka eilen kuulit, ettei sulla ole hiihtolomaa
ja meinasit saada slaagin luullessasi
ettet enää IKINÄ saa hiihtää

Sinä, joka pärisytät ärrrrrrääää niin
että seinät raikaa

Sinä, joka päiväkodissa olit laulanut Jesse Kaikurantaa
ja surkuttelit kotona kun muita oli naurattanut

Sinä, josta isona kuulemma
tulee rrrrrrrokkari
Ja trrrrrukkikuski

Sinä, joka pahvinpala jalkojesi alla
jaksat päivästä toiseen treenata
täydellistä Frontside Ollieta

Sinä, joka keskittyessäsi et kuule
etkä näe mitään

Sinä, joka pienempänä vuodatit krokotiilinkyyneleitä
kun Dumbon äiti joutui häkkiin
Niin. Ja pakotit mut kerta kerran jälkeen
lukemaan sadun uudelleen.
Aina vaan uudelleen
kunnes sua ei enää itkettänyt

Sinä, joka höpinöilläsi olet
sulattanut kaikkien sydämet

Sinä, joka olet luvannut rakentaa mulle
niin ison talon, että se ulottuu
taivaaseen saakka

Sinä, joka vieläkin kapuat päivittäin mun syliin
ja sanot, että rakastat

Sinä, tiedä sinä se tänään...
Tiedä se aina
Sä olet mulle kaikkia maailman aarteita kalliimpi
Mun kaunis poikani
Mun oma kultani

Sinä, joka tänään täytät viis vee

Tunnustus

Mä, taikka pikemminkin mun pienoinen blogini sai jo jokin aika sitten tunnustuksen Sitruunaa ja vaniljaa -blogin ihanalta JOnnalta.

Kiitos <3

Erityisesti tämä tunnustus lämmitti mun mieltäni siksi, että mä yhä ajoittain mietin, että on jollain tapaa pölkkyä, tarkemmin sanottuna kai noloa, kirjoittaa runoja. Näitä runoja julkaistessani mä myös kerta kerran jälkeen pistän itseni likoon, niissä on niin paljon sydäntä mukana. Niin paljon tunteita. Eikä aina edes niin onnellisia. Runojen kirjoittaminen on mulle tapa purkaa sisintäni, purkaa etenkin niitä todella kipeitä, syvälle sattuvia asioita, joita ei syystä tai toisesta voi muulla tapaa sanoiksi pukea. Näistä syistä johtuen musta on äärimmäisen ihana kuulla, että joku todella antaa näille runoille arvoa ja jaksaa niitä lukea. Toisinaan nämä runot sanoo vähemmän, toisinaan enemmän. Tämän blogin aloittamista mä sulattelin kauan, todella kauan. Mun niin teki mieli, ja sitten kuitenkin jännitti. Ehkä jopa pelotti. Mutta en mä kadu.

Mä luen monta blogia, jotka ansaitsisi tämän tunnustuksen, viidellehän tämä kuuluisi jakaa. Mä jaan tämän kuitenkin vain yhdelle. Sain kyseiseltä bloggaajalta samaisen tunnustuksen toiseen, suljettuun blogiini, ja saattaa tuntua vähän höynältä jakaa tämä takaisin, mutta teen sen kuitenkin... Leena, sä oot sissi <3

Mä päätin tätä blogia pystyyn pykätessäni, että tänne ei mitään liirum laarumia tule. Pelkkiä runoja vaan. Mutta tämä kerta olkoon poikkeus. Mä siis olen Titta, ihan justiinsa 32-vuotta täyttävä kolmen pienen lapsen (2v., 5v. ja 8v.) äiti. Viime syksynä meidän elämä todellakin heitti häränpyllyä, kun eteen tuli ero lasten isästä, muutto toiselle paikkakunnalle ja paluu työelämään liki kahdeksan vuoden kotiäitiyden jälkeen.  Hiljalleen elämä on asettunut uomiinsa.. lapset voivat hyvin ja ovat pikkuhiljaa sopeutuneet muuttuneeseen elämään. Ikävä tietysti on kova, aina jollain on jotakuta ikävä. Surullistahan tämä kaikki on, ihan hirvittävän surullista, mutta joskus elämä ei esitä vaihtoehtoja. Joskus on kahdesta pahasta valittava se paha, jossa ei kaikki hyvä ja kaunis katoa. Mä itse olen päässyt kivasti mukaan työkuvioihin. Hektistä tää arki on, mutta siitä selvitään. Kuten kuvitella voi, pää on välillä melko pyörällä, mutta en mä ole sitä vielä sentään mihinkään unohtanut. Sitä mun päätäni siis.

Viimeinen vuosi on ollut äärimmäisen tunnepitoinen. Näiden seinien sisälle on mahtunut tonneittain ilon ja surun kyyneleitä, epätoivoa, onnistumisen kokemuksia, pelkoa, helpotusta, uuden opettelua, itsensä löytämistä. Kaikkea mahdollista. Ja mahdotontakin. Nyt mä jo tiedän tästä selviäväni ja useimmiten täällä raikuu nauru, mun ja lasten. Mutta vieläkin ottaa välillä koville. Jaksaminen tämän kaiken keskellä on hetkittäin haastavaa, mutta kuitenkin se ilo, riemu ja elämän kaikenlainen kauneus jostakin aina löytyy. Ympärillä on aina jotain, tai joku, josta saa voimaa. Yhä joskus mä tunnen surua siitä mitä tämä kaikki on tuonut tullessaan. Ja mitä se on vienyt mennessään. Etenkin lasten suru tuntuu pahalle ja ylipäätään se, että lapset ovat joutuneet kokemaan kaiken tämän. Kuitenkin tämä kaikki on ollut jonkin uuden, ihanankin, alku. Mun suurin toiveeni on, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta mä saisin lähetettyä lapset turvallisesti, hyvin eväin maailmalle sitten kun sen aika koittaa.

Järki ja tunteet

Niin usein päivä alkaa hymyillen
Sydän täynnä pakahduttavaa
onnentunnetta
Sielu hyräillen sulovirttä
ympäröivälle ihanuudelle
Mieli kiitollisena kaikesta kauniista

Joskus elämä tuntuu koostuvan
sarjasta päiviä
jotka päättyvät suru silmissä

Sanoilla ja teoilla on ihmeellinen voima
Hyvässä ja pahassa
Eniten sinua voivat satuttaa
ne, joista eniten välität
Ne, jotka sinua suurimmin koskettavat

Turhauttavinta on taistella
tuulimyllyjä vastaan
Olla voimaton
Olla puun ja kuoren välissä
Joskus on otettava riski
ja jatkettava taistelua
Kuunneltava sydäntä
Mutta mikä on hinta jonka siitä maksat?

Putoavat lehdet

Kun syksy pudottaa lehtiä puista
minä palaan muistoissani
viime syksyyn

Palaan aikaan
jolloin toivoin enemmän kuin milloinkaan
pelkäsin enemmän kuin milloinkaan
valvoin öitä enemmän kuin milloinkaan
takerruin pienimpäänkin onnenhetkeen kovemmin,
kovemmin kuin milloinkaan

Muistoissani palaan aikaan
jolloin oli lopulta pakko luovuttaa
Oli pakko antaa periksi

Minä palaan aikaan,
jolloin eteen tuli se hetki
joka satutti sydäntäni
enemmän kuin mikään milloinkaan

Oh, dear

Oi, mikä meteli!
Jestas, mikä kapeli!
Mulla soi korvat
Ja päässä surisee

Ensin kuuluu tömähdys
Sitten kuuluu kolahdus
Väliin vähän kiljuntaa
Naapuritkin sen tuta saa...
On meidän posse himassa
syyssadetta neljän seinän sisällä paossa

Jaaha, nyt ne raahaa tuoleja
kohti poikien huonetta
Siellä alkaa kohta show
Mulla käy mielessä, jotta "ou nou"

Tirehtööri karjaisee
Sirkuslaisia komentelee
"Älä tee noin!"
Mä jo kuvitella voin
millanen härdelli täällä on päällä
kun sirkulaiset kyllästyy,
tirehtööriin tympääntyy

On täällä melkonen hulabaloo
Mun aivot sanoo ihan just soromnoo
Mut ei tässä nauramatta olla voi
Kun mun omat rakkaat kahelit toheloi

Olkoonkin, että korvissa soi
ja päässä surisee
Sukat pyörii jaloissa,
kun tanner tömisee
On se ihanaa kun voi olla vaan
Tästä hulabaloosta arkeen taas mä voimaa saan

Ah.

Kun

Kun suru vie tilaa ilolta
Kun kiire hautaa levollisuuden alleen
Kun itku puristaa kurkkua
Ja huominen pelottaa

Silloin minä suljen murheelta mieleni
Pelolta sydämeni
Ja minä tartun hetkeen

Tartun hetkeen jossa minun on hyvä olla
Tartun hetkeen jossa voin hetken hengähtää
Minä valitsen olla surematta
Valitsen olla pelkäämättä

On vain tässä ja nyt
Tämä hetki
Ja niin minä näen vain kaiken kauniin

Kun sinä et ole täällä

Sinun kanssasi huoleni unohtuvat
Sinun kosketuksesi vie suruni pois
Sinä saat minut nauramaan
Sinä karkoitat pahan unen

Sinun kanssasi olen löytänyt
                 portin lasten maailmaan
Portin sinne missä kaikki on
                 taas niin uutta ja ihmeellistä

Sinä teet minut ehjäksi
Sinun kanssasi olen kokonainen

Kun sinä et ole täällä
                    minä sinua ikävöin

Sinä

Niin minä lupaukseni lunastin
Annoin valolle vallan
Esiin piilosta onnen päästin

Ei tarvitse sinun enää hiiviskellä
aamuun valkeaan
Sinä ketjut ja kahleet kadotat
Sinä minua vahvistat

Ei ole pelko kadonnut
se läsnä kummittelee
Vaan suljen siltä silmäni
Ja tiedän
se vielä joskus pakenee

Et voi sinä minua suojella
Mutta yli karikkojen tahdot kantaa
Hiljalleen eheytynyt sydämeni tuntee sen
Sen suurimman lahjan jonka toiselle
voi antaa

(Vuosi sitten...)

Mene, minun pikkuiseni

Minä näin, kuinka sinä odotit.

Minä tunsin odotuksesi.

Minä sinua selästä silitin,

minun pienoiseni.

Minä valoin sinuun uskoa,

minä rohkaisin sinua.

 Ei äiti sitä ymmärrä,

sinä itse vielä vähemmän,

kuinka aika juoksee.

Sinut vasta syliini laskettiin

ja minä onnesta itkin.

En ollut osannut uneksiakaan

niin suuresta rakkaudesta.
Ja miten pienen pieni sinä olit.

Nyt olet sinä kasvanut isoksi,

minun oma pienoinen.

Niin minä vuoksesi kuolisin.

Minä vuoksesi vuoret siirtäisin.

Sinne sinä juoksit

iloisena muiden joukkoon.

Avautui sinulle uusi maailma,

 iso ja ihmeellinen.

Niin olet sinä pieni,

ettet osaa pelätä.

Ja niin, niin sen kuuluukin olla.

Mene, minun pikkuiseni, 

juokse maailmaan.

Kun tulee päivä paha,

minä sinua lohdutan.

En voi minä sinua kantaa,

vaikka niin tahtoisin.

Ylpeänä, kyynelsilmin,  minä sinua katson.

Enkeleitä matkallesi,

niitä minä toivon.

Mene sinä maailmalle,

minun iso pieni ihmeeni.

On äidin sydämessä huoli,

se on ikuinen.

Silti minä sinut päästän.

Kuki kukkaseni!

Kasva kaunokaiseni!

Elä ja opi, minun rakkaani!

Mene, minun pikkuiseni,

juokse maailmaan.

Siellä suuri seikkailu

sinua odottaa.

Mene, minun pikkuiseni

juokse maailmaan.

Ylpeänä, kyynelsilmin, sinut matkallesi

saattaa saan.

Tiedätkö sinäkin sen?

...Sen pienen hetken
suuren myllerryksen keskellä
kun voi hetken hengähtää

Palaset levällään
sinne tänne sinkoilleina
Ja kuitenkin
muutama kohdallaan
Juuri ne oikeat palat
Ne tärkeimmät

Se on se hetki
kun taas muistat
miltä tuntui olla vailla murhetta

Se on se hetki kun tuntuu siltä
että vielä joskus
kaikki on sittenkin  hyvin

Olosuhteita

Murjokoon miten murjoo
Maailma ja muut
Niin kauan kuin mulla on teidät
mulla on kaikki

Voi luoja, miten mulla oli teitä ikävä

Kohta mun on taas päästettävä teidät menemään
Turvallista matkaa toivotettava
Sitten on taas toisen vuoro
Nauttia metelistä
Nauttia pienestä kikatuksesta
Isosta naurusta
Haleista ja suukoista

Täällä mä odotan
Täällä mä ikävöin
Olosuhteet on joskus pyllystä

Mutta nyt on kaikki hyvin

Kasvunpaikka

Epävarma
epävarmempi
maailman epävarmin

Aina tarttis olla jotain enemmän
Aina tarttis olla parempi
Tarttis olla sitätätätota
Mukamas

Onko se sisäänrakennettu juttu,
valuuvika
Vai onko se sitten niitä olosuhteita
Ja arpia

Että kun oppis vaan olemaan sinut
ittensä kanssa
Ja maailman kanssa
Oi, sitä autuutta

Joskus sitä äityy lukemaan muita
Ja luulee lukevansa oikein
Ja kun ei kumminkaan tiedä
Kun ei voi tietää
(Ei, vaikka luuleekin tietävänsä
lähes kaiken...)

"Luulo ei ole tiedon väärti"
No, eipä ole ei
Mutta minkäs teet
Kun on mikä on
Mokomakin höntti mietiskelijä

Pyh

Prinsessalle

Mun isopieni prinsessa
niin olet säkin äkäpussi
Äitiis tullut

Mun oma riitapukari
Drama Queen
Oi, todella

Kun mä katson sun silmiin
on kuin omiini katsoisin
Siinä se meidän yhdennäköisyys
sitten taitaakin olla
Mutta.

Niin sä olet kuin minä
tulta ja tappuraa
liekkejä ja leiskuntaa

Välillä sä saat mut raivon partaalle
Mutta niin paljon mä sua rakastan
ettei kaikki maailman sanat
ikinä riittäis kertomaan

Mun isopieni prinsessa
Mun eka ihmeeni
Mun oma jalokiveni

And then

Miten tässä taas näin kävi
Juuri kun laskin verhon
Kas, se on ylhäällä taas

Pienet sanomattomat sanat
Suojelevat
Sitovat
Sotkevat
Laittavat sielun solmuun

Sydän
Se kyllä tietää
Minä
Olen
Onneni
Ansainnut

Havahtuminen

Muisto menneestä

Ajatukset,
kyyneleet pimeässä
Yö,
sulje silmäni
tahdon unohtaa
Syytökset,
julmat sanat
Eivät kohdistu minuun
Vaan silti,
eniten minua satuttavat
Ei puolella,
ei vastaan
Vain repeytyneenä kahtia
Ei puolella,
ei vastaan
Sydämeni rauhaa vailla
Onko se mahdotonta?
Vain rauhaa,
ei mitään muuta

(Nyt.
Tuntuuko teistä samalta?
Kuuletteko silloinkin, kun mä luulen
että ette?
Kyllä mä muistan miltä se tuntui
Olen ollut teidän saappaissanne
Ja mä sentään olin isompi
Te olette niin pieniä
Mun kolme rakkainta
Miten mä teitä samalta suojelen?
Ymmärrättekö te sen,
kaikkein tärkeimmän?
Vaikka kaikki on muuttunut
Me rakastetaan teitä silti
Yhtä paljon kuin aina
Sitä ei mikään muuta
Ei ikinä)

Mun tuki ja turva

Niin järjettömästi me ollaan yhdessä koettu
Tuskien kautta hiouduttu tiiviiksi kaksikoksi
Jaettu surut
Ja sitäkin suuremmat ilot

Oli aika, jolloin sä tarvitsit mua
Ja mä olin ja pysyin
En mä aina osannut toimia,
tai sanoa, oikein
mutta parhaani yritin
Ja se onneksi riitti

Nyt on koittanut aika
jolloin mä olen tukeutunut suhun
Enemmän kuin koskaan ennen
Enemmän kuin keneenkään muuhun

Sä olet antanut mulle voimaa
Sä olet tukenut mua
Sä olet ollut lähellä
ja kuunnellut
Auttanut arjessa
kulkenut rinnalla

Koskaan sä et ole mua tuominnut
Kuten en mäkään sua
Siinä kai se taika

Sä olet mulle niin rakas
Sä olet mulle niin tärkeä
Sä olet mun maailman paras sisko

Kiitos olemassaolostasi

Mun pieni ärrimurri

Voi hyvät hyssykät
Olet sä melkoinen
Äitin pieni ärrimurri
       jukuripää, äksypertti
Eilen kaatui salaattikulho
Ehdit jo tanssia sohvapöydällä
Ja kaataa kaksi tuolia
Tänään sä juoksit verhon taa piiloon
         nuhanenä, tahmatassu

Siinä sä nyt mennä koohotat,
        vaippapeppu

Kun sä vedät pultit
ei jää kysymyksille sijaa
Se on sitten lähitienoon kamoille goodbye
Ja naapuritkin tietää,
että sua harmittaa

Välillä mä toivon, että sä hiukan kasvaisit
Että vähän helpottais
Ei tarttis niin olla sydän syrjällään
Ja pelätä, että sä putoat
kaadut
(Aiheutat kaaosta)

Ja kuitenkin
Mä kuuntelen sun pientä ääntä,
ekoja sanoja
Kikatusta
Katon sun pieniä pullukoita sormia
ja pieniä varpaita
Kun sä tulet syliin
ja halaat äitiä maailman ensteks lujiten
Painat pehmeän posken
mun poskea vasten

Ah.
Sulla on niin valtaisat tunteet
Kuten on mullakin

Olet sä sellainen
Äitin oma ärrimurri
       jukuripää, äksypertti

Mut älä sittenkään kasva isoksi
Ihan vielä

Lupaus

Miten se siinä yhtäkkiä edessäni seisoikin

valon pilkahdus pimeässä

toivonkipinä suurimman tuskan keskellä

Niin minä siihen takerrun

Hiljaa salaa hymyillen

vaalin valonläikettä 

Annan sen sivellä haavojani

Piilossa onneni pidän

kätken sen mieleeni

sydämeeni

sieluuni

Vielä kulkee liian liki tumma varjo

Pelko

Ja kuitenkin se kulkee käsitysten 

suurimman toiveen kanssa

Miten onni osaakin

kolkuttaa ovella silloin

kuin sitä vähiten odottaa

Niin yllättäen

Illan tullen suljen onnen syliini

Hiljaa päästän sen hiipimään aamunvalkeuteen

Sydämeni lentää keveänä

Ja kuitenkin tunnen kahleet

Visusti valoni kätken

ja odotan aikaa, jolloin 

voin päästää sen valloilleen

Vielä kahleeni katoavat

Vielä minä lupaukseni lunastan

Pienet ihmeeni

Rakkaudella katson teitä,

minun pienet ihmeeni.

Rakkaudella katson teitä,

leikkiessänne ette sitä edes huomaa

Rakkaudella katson teitä.

toivoen, että elämä teitä kantaa.

Rakkaudella katson teitä

kiitollisena siitä, mitä minulle on annettu.

Rakkaudella katson teitä

ja mietin miten ikinä kehtaan mistään valittaa.



 

Onni

Pieni ääni,
joka kertoo rakastavansa

Pienet kädet,
jotka kietoutuvat kaulalle

Ystävän lohduttavat sanat
surun keskellä

Maailman makoisimmat naurut ystävän kanssa silloin,
kun tilanne kaikessa mahdottomuudessaan on jo koominen

Salaisuus, jonka ystävä kertoo sinulle

Vanha muisto,
joka tuo hymyn huulille

Hetki, kun huomaat sittenkin olevasi
hyvä ja kaunis

Hetki, kun huomaat,
ettei vika ollutkaan sinussa
vaan olosuhteissa

Hetki, kun huomaat, että kelpaat sittenkin
sellaisena kuin olet

Pieni kaunis hetki, jolloin toivoisit
ajan voivan pysähtyä

Onni on olemassa
Elämän pienen pienissä hetkissä
Sellaisissa, jotka kutittelee varpaissa saakka

Hiljaisuus

Niin paljon mä mietin sua
Mietin miten sä voit
Mietin miten sä jaksat
Jaksatko sä?

En mä voi väittää
tietäväni miltä susta tuntuu
Mutta kyllä mä osaan aavistaa
Huolen ja surun
Murheen ja epätoivon
Suuren epätietoisuuden

Voin vain voimia sulle lähettää
Toivoa hiljaa parasta
Ja kertoa
että olet ajatuksissani
Sun puolestasi
mun sydämessäni on tuska

Tule mun luo

Taas tänään mä ajattelin sua

Ja oikeestaan eilenkin

Usein vaellat mielessäni, muistoissani,

kauneimmissa unissani

Mä ruusun sulle tuon,

rakkaudella sen sulle kannan

Katson taivasta ja toivon

Toivon, että sä näet

Pilven päältä katselet

ja kannat mua

Anna mulle voimaa

Auta mua jaksamaan

Tule mun lähelle

ja silitä mua hiljaa

Tule mun luo

vaikken mä sitä tiedä

Ehkä unessani tunnen 

kosketuksen, henkäyksen

Tule mun luo.

Ja kuiskaa mulle salaa

Kerro, että sä olet siinä

Älä mene ennen aamua,

pidä musta kii

Huomenna

pidä vielä lujempaa

Sillä huomenna mä kaipaan,

kaipaan kovemmin kuin koskaan

Huomenna, kun mä herään

Yksin

Mun aarteeni

Niin te nyt sängyissänne tuhisette.

Mun aarteeni.

Mun ihmeeni.

Maailman kauneimmat.

Äiti teitä suukottaa.

Pikkuvarpaita hiljaa hipsuttaa.

Ihan hissunkissun, etten untanne häiritse.

Miten mä sen teille kerron?

Miten sen teille selitän?

Joskus äitiäkin harmittaa.

Sitten kun tulee ilta

ja te maailman kauneimmat

tuhisette hiljaa,

on mulla harmaa mieli.

Teidän vuoksenne tekisin

mitä vaan.

Hetkeäkään epäröimättä

silmääkään räpäyttämättä

oman henkeni antaisin.

Äiti teitä maailman eniten rakastaa.

Te olette mun kaikkeni.

 Kai te tiedätte sen.

Tiedättehän te sen?

Miten?

Miten mä sen sulle selitän

kun en itsekään aina ymmärrä

Miten mä sen sulle selitän

kun en osaa selittää edes itselleni

Miten mä sen sulle selitän

kun ei mulla ole sanoja

Miten mä sen sulle selitän

kun en edes enää jaksa etsiä niitä sanoja

Miten mä sen sulle selitän

kun et sä ymmärrä

Miten mä sen sulle selitän

kun et sä edes halua ymmärtää

Aamu

 

 

Kun ilta tulee

ja uni karkailee

Kun mieli eksyy

maille harmahille

Kun epätoivo iskee

ja hautaat huutosi tyynyyn

Pidä kiinni siitä

haaveesta, toiveesta

joka aamun tullen palaa

Aamulla olet taas vahva

Malta aamuun

Huomisessa on usko

Huomisessa on toivo

Se hetki...

...kun toteaa, että kaikesta tahdosta ja yrittämisestä 

huolimatta on nostettava kädet ylös

... kun huomaa, että on pakko päästää irti

...kun ymmärtää, että kaikki tulee muuttumaan

...kun tämä sanotaan ääneen

...kun tajuaa, että se todella on totta,
että se todella tapahtuu

...kun sydämeen sattuu niin, ettei henki kulje
 

...kun lohduttaa pieniä, kaikkein rakkaimpia ja lupaa, että vaikka moni asia muuttuu,
on myös asioita, jotka pysyy, eikä muutu koskaan

...kun kyynelsilmin vakuuttaa, että ajan kanssa olo helpottaa

...kun hyvästelee yhteiset haaveet ja yhdessä rakennetun elämän

 ...kun miettii jälleen, miksi piti käydä näin

...kun sulkee viimeisen kerran kodin oven tietäen, ettei se enää ole
oma koti

...kun miettii sitä toista, joka avaa oven hiljaiseen kotiin, jossa mikään ei ole enää ennallaan

...kun alkaa hiljalleen tehdä uudesta kodista kotia

ja rakentaa uutta elämää

...kun takertuu epätoivon vimmalla ajatukseen, että kaikki kääntyy vielä parhainpäin