tiistai 12. kesäkuuta 2012

Se hetki...


...kun toteaa, että kaikesta tahdosta ja yrittämisestä 
huolimatta on nostettava kädet ylös

... kun huomaa, että on pakko päästää irti

...kun ymmärtää, että kaikki tulee muuttumaan

...kun tämä sanotaan ääneen

...kun tajuaa, että se todella on totta,
että se todella tapahtuu

...kun sydämeen sattuu niin, ettei henki kulje
 
...kun lohduttaa pieniä, kaikkein rakkaimpia ja lupaa, että vaikka moni asia muuttuu,
on myös asioita, jotka pysyy, eikä muutu koskaan

...kun kyynelsilmin vakuuttaa, että ajan kanssa olo helpottaa

...kun hyvästelee yhteiset haaveet ja yhdessä rakennetun elämän

 ...kun miettii jälleen, miksi piti käydä näin

...kun sulkee viimeisen kerran kodin oven tietäen, ettei se enää ole
oma koti

...kun miettii sitä toista, joka avaa oven hiljaiseen kotiin, jossa mikään ei ole enää ennallaan

...kun alkaa hiljalleen tehdä uudesta kodista kotia
ja rakentaa uutta elämää

...kun takertuu epätoivon vimmalla ajatukseen, että kaikki kääntyy vielä parhainpäin



2 kommenttia:

  1. Tää runo on vain niin koskettava ja raapaiseva! <3

    VastaaPoista
  2. Niin, oli ne päivät ja viikot yks raskaimpia jaksoja mun elämässä. Eikä se nyt vieläkään ohi ole.. No, kun yks ovi sulkeutuu, avautuu uusia. Mä pistän toivoni niihin.

    <3

    VastaaPoista