Elämä on kaunis, yhä. Se on myös hassu, luojan kiitos. Joskus se vaan saattaa heittää häränpyllyä. Toisinaan vähän vähemmän. Toisinaan vähän enemmän. Äkkiäkös sitä yhden runon rustaa. Elämästä. Hyvin, hyvin elävästä.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Mun pieni ärrimurri
Voi hyvät hyssykät
Olet sä melkoinen
Äitin pieni ärrimurri
jukuripää, äksypertti
Eilen kaatui salaattikulho
Ehdit jo tanssia sohvapöydällä
Ja kaataa kaksi tuolia
Tänään sä juoksit verhon taa piiloon
nuhanenä, tahmatassu
Siinä sä nyt mennä koohotat,
vaippapeppu
Kun sä vedät pultit
ei jää kysymyksille sijaa
Se on sitten lähitienoon kamoille goodbye
Ja naapuritkin tietää,
että sua harmittaa
Välillä mä toivon, että sä hiukan kasvaisit
Että vähän helpottais
Ei tarttis niin olla sydän syrjällään
Ja pelätä, että sä putoat
kaadut
(Aiheutat kaaosta)
Ja kuitenkin
Mä kuuntelen sun pientä ääntä,
ekoja sanoja
Kikatusta
Katon sun pieniä pullukoita sormia
ja pieniä varpaita
Kun sä tulet syliin
ja halaat äitiä maailman ensteks lujiten
Painat pehmeän posken
mun poskea vasten
Ah.
Sulla on niin valtaisat tunteet
Kuten on mullakin
Olet sä sellainen
Äitin oma ärrimurri
jukuripää, äksypertti
Mut älä sittenkään kasva isoksi
Ihan vielä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi ei, ihana. <3 Kylmät väreet vaan menee. :)
VastaaPoistaPs. Loistava toi otsikon alla oleva teksti.
Ihana on inspiroittajakin. Ja niin helkkarin menevä. <3
VastaaPoistaPs. Kiitos! Kauheen vaikee koittaa kertoa mistä tää blogi on tehty. Mutta elämästähän tässä kyse on, eiks vaan. Ja kiitokiitoskiitos, tiiät kyllä mistä. Sun vika ;)
Ihana runo. Ihanalta kuulosta inspiroittajakin.
VastaaPoistaJa sinä olet ihanan taitava!!
Kiitoskiitoskiitos, ihana! :)
VastaaPoistaHellyyttävä! Ihanalle pallerolle!<3
VastaaPoistaKiitos :) Onse. Ihkupihku <3
Poista