Miten se siinä yhtäkkiä edessäni seisoikin
valon pilkahdus pimeässä
toivonkipinä suurimman tuskan keskellä
Niin minä siihen takerrun
Hiljaa salaa hymyillen
vaalin valonläikettä
Annan sen sivellä haavojani
Piilossa onneni pidän
kätken sen mieleeni
sydämeeni
sieluuni
Vielä kulkee liian liki tumma varjo
Pelko
Ja kuitenkin se kulkee käsitysten
suurimman toiveen kanssa
Miten onni osaakin
kolkuttaa ovella silloin
kuin sitä vähiten odottaa
Niin yllättäen
Illan tullen suljen onnen syliini
Hiljaa päästän sen hiipimään aamunvalkeuteen
Sydämeni lentää keveänä
Ja kuitenkin tunnen kahleet
Visusti valoni kätken
ja odotan aikaa, jolloin
voin päästää sen valloilleen
Vielä kahleeni katoavat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti