Kultaseni

 

Anna minun tulla lähellesi

anna kietoa käteni ympärillesi

anna minun rutistaa lujaa

Anna minun puhaltaa 

paha olo pois

kipu niin kauas,

ettei se enää koskaan löydä takaisin

Kuule huoli kiukun takaa

tiedä, että välitän

Anna minun rakastaa sinut ehjäksi

Ja anna anteeksi, kun en aina osaa

Vaikka mitään et sallisi minun tekevän

vaikka et tahtoisi lähellesi päästää

Kultaseni, tässä minä olen

Mukanani matkaa teet

Sinä siellä jossain 

pilven haituvassa

tähden tuikkeessa

auringonsäteessä

hentoisessa kesäsateessa

ensilumihiutaleessa

Minä sinua mukanani kannan

mielessäni

sielussani

sydämessäni

En anna muistosi hiipua

en anna sen himmetä

Ei sitä minulta voi

pois ottaa
Ei sitä minusta voi
pois ottaa

Niin kauan kuin täällä kuljen

sinä mukanani matkaa teet

Olet et missään

ja kuitenkin olet kaikkialla

Pysyt täällä luonani

aina ja ikuisesti

Niin kauan kuin minä täällä kuljen

sinä mukanani matkaa teet

Pian

Pian tuuli sinut vie mennessään
Vie sinut sinne minne aina tahdoit
Vie sinut takaisin sinne
minne niin toivoit pääseväsi

Kantakoon tuuli sinut kauniisti
kuljettakoon turvallisesti
Laineet sinua kantakoon
kohti aurinkoa
kohti kauneinta kuunsiltaa

Malta vielä hetki
Ihan kohta me sinut sinne viedään
Kohti ulappaa
kohti kauneinta satamaa

Pian, ihan pian
saatamme sinut viimeiselle matkallesi
Määränpäässä ole onnellinen
Saa siellä kaikki mistä aina haaveilit

Pieni suuri ihminen

Koleassa tuulessa jalkani voimattomina
kuljettivat minua luoksesi
Siellä sinä olit
hiljaisuudessa
Ja minä tiesin
koskaan en enää sinua näe
koskaan en enää sinua kosketa
koskaan en enää saa korvaasi kuiskuttaa
En tämän jälkeen

En kasvojasi saanut nähdä
vain harson läpi poskeasi sivellä
Hartioitasi puvun takin läpi silitin
Niin tuttua viininpunaista kravattiasi
kyynelsilmin kosketin
Kuiskasin lasten terveiset korvaasi
Voi pappa, miten sua kaivataan

Miten pieniltä kätesi näytti
Miten suuret ne kuitenkin oli
kun painoin oman pienen käteni kätesi päälle

Siellä sinä olit
hiljaisuudessa
Ja minä tiesin
Koskaan en enää sinua näe
En koskaan

Suurin suru on sanaton

Ei mikään ole enää niinkuin oli ennen
Et sinä täällä enää ole
Lähdit tähdeksi taivaalle,
laineiden liplatukseksi,
kuiskaukseksi tuulessa

Niin äkkiä sinut vietiin meiltä
Jäi vain muistot
kultaakin kalliimmat
Nuku rauhassa, rakas
Uinu unta turvaisaa

Iskä, mulla on sua niin kova ikävä.

Piste

Hetkeksi lainasi aurinko säteitään

vain väistyäkseen aamun harmaan tieltä

Linnun kuulen laulavan

vaan suruinen on sointu senkin

Ei kuulu enää askeleesi portaikosta

En ääntäsi saa kuulla

En käsiäsi ihollani tuntea

En voi sua koskettaa

Surusilmin talletan sydämeeni

yhteiset muistomme

Painan mieleeni viimeiset sanamme

sopuisat ja kauniit

Kuitenkin niin lopulliset

Se minkä toivoimme kestävän

ei ollutkaan tarkoitettu

Vaan silti paljon antoi

ja mennessään paljon vie

Sinä tulit

Minä niin luulin löytäneeni
onneni
uskoni
toivoni
unelmani
Ja sitten luulin sen kadottaneeni

Piilossa se vain luurasikin
Arjen alle oli itsensä kätkenyt
Hetkeksi äänensä vaimentanut
Toviksi liekkinsä laimentanut

Niin sinä tulit
ja näit minut
Ja minä näin sinut

Sinä vakuutit minut rakkudellasi
Teit oloni turvalliseksi
                              onnelliseksi
Minä sinuun käperryin
Vahvuuteesi tarrauduin

On helppo toinen toisensa kadottaa
Itsensäkin piilottaa
Arjen alle kätkeytyä
Niin helposti ääni hetkeksi vaimenee
Joskus liekki väkisinkin laimenee

Kun se kaikki tulee takaisin
silloin sen tietää
Tietää, että se on totta
Aitoa
Oikeaa
Ja silloin kaikki on lopulta hyvin

Tule

Minä kaipaan nauruasi
                      kaipaan kosketustasi
Minä kaipaan syliäsi
Minä kaipaan kaikkea

Olen kulkenut läpi tulen vuoksesi
Avannut sinulle sisimpäni
Pelon keskellä olen turvaa sinusta hakenut
Rakkauteesi luottanut
Sinun vahvuuteesi nojannut

Tule ja kerro että kaikki on hyvin
Vakuuta minut rakkaudellasi
Tee oloni turvalliseksi
                              onnelliseksi

Minne minä sinut kadotin?

Taistelu

En minä tällaista toivonut
En tätä tilannut
Odotin jotain ihan muuta

Haaveistani tuli totta
Ja sitten ne murtui
pieniksi palasiksi
Ihan hiljaa
Ihan huomaamatta

Rakensin uudet haaveet
uudet toiveet
uudet suunnitelmat
Uuden minän

Pala palalta minua yritetään tehdä pienemmäksi
Kutistaa mitättömäksi
Tehdä turhaksi

Minä tiedän omatuntoni
Minä tiedän sydämeni
Minä tunnen itseni
Tunnen oman arvoni

En aio antaa periksi
En aio luovuttaa
En anna itseäni nujertaa

Miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
 

Mietitkö?

Kun sinä annat kaikkesi tulla
Johtopäätöksiä tehneenä
Suurena ja mahtavana
Auliisti jaat kanssani ajatuksesi minusta
Mietitkö sinä hetkeäkään
miksi olen sellainen kuin olen
Mietitkö miksi teen tai olen tekemättä
miksi menen tai olen menemättä
miksi sanon mitä sanon
Mietitkö olenko edes sanonut kaikkea
Mietitkö mitä todellisuudessa edes minusta tiedät

En minä ole täydellinen
Mutta yritän parhaani
Ehkä minullakin on syyni
olla menemättä
olla tekemättä
olla sanomatta

Tule sinä kanssani kulkemaan näitä polkuja
Kyllä minä mieluusti sinulle hetkeksi
kenkiäni lainaan
Ehkä sinä sitten todella näkisit minut
Ehkä sinulla sitten ei enää olisi tarvetta
sanoillasi minua sivaltaa

Toive

Minä odotan sitä hetkeä
kun kaikkialla on hiljaista
ja on vain sinä ja minä

Minä odotan sitä hetkeä
kun hiljaa supisemme
kauniita sanoja
hengitykset toistemme kasvoilla

Minä odotan sitä hetkeä
kun silmäni tottuvat pimeään
ja yön hämärä
paljastaa minulle kasvosi

Minä odotan sitä hetkeä
kun saan pehmeästi sormenpäilläni
piirtää poskipääsi
silmäsi
suusi
leukasi kaaren

Sinun kanssasi minä tahdon
elää, opetella ja oppia
Sinun kanssasi kaiken kokea
Sinun kanssasi minä tahdon
käsi kädessä kulkea
Sinun rinnallasi minä tahdon
vanheta

Sinun kanssasi minä tahdon
jatkaa matkaa
vielä huomisenkin tuolla puolen

Mun isopieni mies

Mun Surffitukka
Mun Skeittaripoika
Mun Suupaltti
Mun Viilipytty
Mun Ninja
Mun Kyselijä

Sinä, joka eilen kuulit, ettei sulla ole hiihtolomaa
ja meinasit saada slaagin luullessasi
ettet enää IKINÄ saa hiihtää

Sinä, joka pärisytät ärrrrrrääää niin
että seinät raikaa

Sinä, joka päiväkodissa olit laulanut Jesse Kaikurantaa
ja surkuttelit kotona kun muita oli naurattanut

Sinä, josta isona kuulemma
tulee rrrrrrrokkari
Ja trrrrrukkikuski

Sinä, joka pahvinpala jalkojesi alla
jaksat päivästä toiseen treenata
täydellistä Frontside Ollieta

Sinä, joka keskittyessäsi et kuule
etkä näe mitään

Sinä, joka pienempänä vuodatit krokotiilinkyyneleitä
kun Dumbon äiti joutui häkkiin
Niin. Ja pakotit mut kerta kerran jälkeen
lukemaan sadun uudelleen.
Aina vaan uudelleen
kunnes sua ei enää itkettänyt

Sinä, joka höpinöilläsi olet
sulattanut kaikkien sydämet

Sinä, joka olet luvannut rakentaa mulle
niin ison talon, että se ulottuu
taivaaseen saakka

Sinä, joka vieläkin kapuat päivittäin mun syliin
ja sanot, että rakastat

Sinä, tiedä sinä se tänään...
Tiedä se aina
Sä olet mulle kaikkia maailman aarteita kalliimpi
Mun kaunis poikani
Mun oma kultani

Sinä, joka tänään täytät viis vee

Tunnustus

Mä, taikka pikemminkin mun pienoinen blogini sai jo jokin aika sitten tunnustuksen Sitruunaa ja vaniljaa -blogin ihanalta JOnnalta.

Kiitos <3

Erityisesti tämä tunnustus lämmitti mun mieltäni siksi, että mä yhä ajoittain mietin, että on jollain tapaa pölkkyä, tarkemmin sanottuna kai noloa, kirjoittaa runoja. Näitä runoja julkaistessani mä myös kerta kerran jälkeen pistän itseni likoon, niissä on niin paljon sydäntä mukana. Niin paljon tunteita. Eikä aina edes niin onnellisia. Runojen kirjoittaminen on mulle tapa purkaa sisintäni, purkaa etenkin niitä todella kipeitä, syvälle sattuvia asioita, joita ei syystä tai toisesta voi muulla tapaa sanoiksi pukea. Näistä syistä johtuen musta on äärimmäisen ihana kuulla, että joku todella antaa näille runoille arvoa ja jaksaa niitä lukea. Toisinaan nämä runot sanoo vähemmän, toisinaan enemmän. Tämän blogin aloittamista mä sulattelin kauan, todella kauan. Mun niin teki mieli, ja sitten kuitenkin jännitti. Ehkä jopa pelotti. Mutta en mä kadu.

Mä luen monta blogia, jotka ansaitsisi tämän tunnustuksen, viidellehän tämä kuuluisi jakaa. Mä jaan tämän kuitenkin vain yhdelle. Sain kyseiseltä bloggaajalta samaisen tunnustuksen toiseen, suljettuun blogiini, ja saattaa tuntua vähän höynältä jakaa tämä takaisin, mutta teen sen kuitenkin... Leena, sä oot sissi <3

Mä päätin tätä blogia pystyyn pykätessäni, että tänne ei mitään liirum laarumia tule. Pelkkiä runoja vaan. Mutta tämä kerta olkoon poikkeus. Mä siis olen Titta, ihan justiinsa 32-vuotta täyttävä kolmen pienen lapsen (2v., 5v. ja 8v.) äiti. Viime syksynä meidän elämä todellakin heitti häränpyllyä, kun eteen tuli ero lasten isästä, muutto toiselle paikkakunnalle ja paluu työelämään liki kahdeksan vuoden kotiäitiyden jälkeen.  Hiljalleen elämä on asettunut uomiinsa.. lapset voivat hyvin ja ovat pikkuhiljaa sopeutuneet muuttuneeseen elämään. Ikävä tietysti on kova, aina jollain on jotakuta ikävä. Surullistahan tämä kaikki on, ihan hirvittävän surullista, mutta joskus elämä ei esitä vaihtoehtoja. Joskus on kahdesta pahasta valittava se paha, jossa ei kaikki hyvä ja kaunis katoa. Mä itse olen päässyt kivasti mukaan työkuvioihin. Hektistä tää arki on, mutta siitä selvitään. Kuten kuvitella voi, pää on välillä melko pyörällä, mutta en mä ole sitä vielä sentään mihinkään unohtanut. Sitä mun päätäni siis.

Viimeinen vuosi on ollut äärimmäisen tunnepitoinen. Näiden seinien sisälle on mahtunut tonneittain ilon ja surun kyyneleitä, epätoivoa, onnistumisen kokemuksia, pelkoa, helpotusta, uuden opettelua, itsensä löytämistä. Kaikkea mahdollista. Ja mahdotontakin. Nyt mä jo tiedän tästä selviäväni ja useimmiten täällä raikuu nauru, mun ja lasten. Mutta vieläkin ottaa välillä koville. Jaksaminen tämän kaiken keskellä on hetkittäin haastavaa, mutta kuitenkin se ilo, riemu ja elämän kaikenlainen kauneus jostakin aina löytyy. Ympärillä on aina jotain, tai joku, josta saa voimaa. Yhä joskus mä tunnen surua siitä mitä tämä kaikki on tuonut tullessaan. Ja mitä se on vienyt mennessään. Etenkin lasten suru tuntuu pahalle ja ylipäätään se, että lapset ovat joutuneet kokemaan kaiken tämän. Kuitenkin tämä kaikki on ollut jonkin uuden, ihanankin, alku. Mun suurin toiveeni on, että kaikesta tapahtuneesta huolimatta mä saisin lähetettyä lapset turvallisesti, hyvin eväin maailmalle sitten kun sen aika koittaa.

Järki ja tunteet

Niin usein päivä alkaa hymyillen
Sydän täynnä pakahduttavaa
onnentunnetta
Sielu hyräillen sulovirttä
ympäröivälle ihanuudelle
Mieli kiitollisena kaikesta kauniista

Joskus elämä tuntuu koostuvan
sarjasta päiviä
jotka päättyvät suru silmissä

Sanoilla ja teoilla on ihmeellinen voima
Hyvässä ja pahassa
Eniten sinua voivat satuttaa
ne, joista eniten välität
Ne, jotka sinua suurimmin koskettavat

Turhauttavinta on taistella
tuulimyllyjä vastaan
Olla voimaton
Olla puun ja kuoren välissä
Joskus on otettava riski
ja jatkettava taistelua
Kuunneltava sydäntä
Mutta mikä on hinta jonka siitä maksat?

Putoavat lehdet

Kun syksy pudottaa lehtiä puista
minä palaan muistoissani
viime syksyyn

Palaan aikaan
jolloin toivoin enemmän kuin milloinkaan
pelkäsin enemmän kuin milloinkaan
valvoin öitä enemmän kuin milloinkaan
takerruin pienimpäänkin onnenhetkeen kovemmin,
kovemmin kuin milloinkaan

Muistoissani palaan aikaan
jolloin oli lopulta pakko luovuttaa
Oli pakko antaa periksi

Minä palaan aikaan,
jolloin eteen tuli se hetki
joka satutti sydäntäni
enemmän kuin mikään milloinkaan

Oh, dear

Oi, mikä meteli!
Jestas, mikä kapeli!
Mulla soi korvat
Ja päässä surisee

Ensin kuuluu tömähdys
Sitten kuuluu kolahdus
Väliin vähän kiljuntaa
Naapuritkin sen tuta saa...
On meidän posse himassa
syyssadetta neljän seinän sisällä paossa

Jaaha, nyt ne raahaa tuoleja
kohti poikien huonetta
Siellä alkaa kohta show
Mulla käy mielessä, jotta "ou nou"

Tirehtööri karjaisee
Sirkuslaisia komentelee
"Älä tee noin!"
Mä jo kuvitella voin
millanen härdelli täällä on päällä
kun sirkulaiset kyllästyy,
tirehtööriin tympääntyy

On täällä melkonen hulabaloo
Mun aivot sanoo ihan just soromnoo
Mut ei tässä nauramatta olla voi
Kun mun omat rakkaat kahelit toheloi

Olkoonkin, että korvissa soi
ja päässä surisee
Sukat pyörii jaloissa,
kun tanner tömisee
On se ihanaa kun voi olla vaan
Tästä hulabaloosta arkeen taas mä voimaa saan

Ah.

Kun

Kun suru vie tilaa ilolta
Kun kiire hautaa levollisuuden alleen
Kun itku puristaa kurkkua
Ja huominen pelottaa

Silloin minä suljen murheelta mieleni
Pelolta sydämeni
Ja minä tartun hetkeen

Tartun hetkeen jossa minun on hyvä olla
Tartun hetkeen jossa voin hetken hengähtää
Minä valitsen olla surematta
Valitsen olla pelkäämättä

On vain tässä ja nyt
Tämä hetki
Ja niin minä näen vain kaiken kauniin

Kun sinä et ole täällä

Sinun kanssasi huoleni unohtuvat
Sinun kosketuksesi vie suruni pois
Sinä saat minut nauramaan
Sinä karkoitat pahan unen

Sinun kanssasi olen löytänyt
                 portin lasten maailmaan
Portin sinne missä kaikki on
                 taas niin uutta ja ihmeellistä

Sinä teet minut ehjäksi
Sinun kanssasi olen kokonainen

Kun sinä et ole täällä
                    minä sinua ikävöin

Sinä

Niin minä lupaukseni lunastin
Annoin valolle vallan
Esiin piilosta onnen päästin

Ei tarvitse sinun enää hiiviskellä
aamuun valkeaan
Sinä ketjut ja kahleet kadotat
Sinä minua vahvistat

Ei ole pelko kadonnut
se läsnä kummittelee
Vaan suljen siltä silmäni
Ja tiedän
se vielä joskus pakenee

Et voi sinä minua suojella
Mutta yli karikkojen tahdot kantaa
Hiljalleen eheytynyt sydämeni tuntee sen
Sen suurimman lahjan jonka toiselle
voi antaa

(Vuosi sitten...)

Mene, minun pikkuiseni

Minä näin, kuinka sinä odotit.

Minä tunsin odotuksesi.

Minä sinua selästä silitin,

minun pienoiseni.

Minä valoin sinuun uskoa,

minä rohkaisin sinua.

 Ei äiti sitä ymmärrä,

sinä itse vielä vähemmän,

kuinka aika juoksee.

Sinut vasta syliini laskettiin

ja minä onnesta itkin.

En ollut osannut uneksiakaan

niin suuresta rakkaudesta.
Ja miten pienen pieni sinä olit.

Nyt olet sinä kasvanut isoksi,

minun oma pienoinen.

Niin minä vuoksesi kuolisin.

Minä vuoksesi vuoret siirtäisin.

Sinne sinä juoksit

iloisena muiden joukkoon.

Avautui sinulle uusi maailma,

 iso ja ihmeellinen.

Niin olet sinä pieni,

ettet osaa pelätä.

Ja niin, niin sen kuuluukin olla.

Mene, minun pikkuiseni, 

juokse maailmaan.

Kun tulee päivä paha,

minä sinua lohdutan.

En voi minä sinua kantaa,

vaikka niin tahtoisin.

Ylpeänä, kyynelsilmin,  minä sinua katson.

Enkeleitä matkallesi,

niitä minä toivon.

Mene sinä maailmalle,

minun iso pieni ihmeeni.

On äidin sydämessä huoli,

se on ikuinen.

Silti minä sinut päästän.

Kuki kukkaseni!

Kasva kaunokaiseni!

Elä ja opi, minun rakkaani!

Mene, minun pikkuiseni,

juokse maailmaan.

Siellä suuri seikkailu

sinua odottaa.

Mene, minun pikkuiseni

juokse maailmaan.

Ylpeänä, kyynelsilmin, sinut matkallesi

saattaa saan.